Satakunnan Kansa 8.11.1996
Teksti:Teemu Järventie

Maailmanloppua odotteleva NVM yhä vilpittomän vihainen
Ei-ammattilaisorkesteri Nuoret Vihaiset Miehet Suomen Porista on kohta ammattimaisella tasolla. NVM:n tuore pitkäsoitto Maailmanloppua odotellessa soi hyvin professionaalilla, varmalla otteella muutakin kuin sitä kolmen soinnun kaahaavaa sahausta mihin tähän saakka olemme saaneet tottua.
Yhtyeen sointimaailma on tuntuvasti rakastunut edellisestä Prrrkele!?!-levystä, joka julkaistiin kaksi ja puoli vuotta sitten.
Raa´an rämpytyksen tilalle ja oheen on löytynyt uusi toimintaohjelma, joka pitää sisällään muun muassa suomalaista hard corea, reggaeta, punkkia ja jopa kansanmusiikkia ja iskelmää.
Edelliseltä levyltä tuttu kantaa ottaminen paasaamatta on vieläkin ilahduttavasti pojilla hanskassa. Sanoituksissa on edelleenkin sama vilpitön raivo mukana.
- Niiden kahden ja puolen vuoden aikana mitä edellisen levyn julkaisemisesta on kulunut, on soittotaitoa tullut rutkasti lisää. Miksi se ei sitten voisi kuulua musiikissamme vaikkapa konstikkaampina sovituksina.
- Lisäksi kehittynyt soittotaito on tuonut bändiin uutta potkua, jonka vuoksi soittaminen on yksinkertaisesti hauskempaa, sanoo NVM:n laulusolisti Marko Vettenranta.


Porista löytyy väli, johon pudota
Kaksi ja puoli vuotta sitten bändin basisti Kimmo Haavisto valitteli, että NVM putoaa porilaisissa rock-ympyröissa väliin: yhtye on punk-porukoihin liian löysä ja diskoihin taas liian raju.
- Ehkä me ollaan tänä päivänä vielä enemmän väliinputoajia kuin kaksi ja puoli vuotta sitten.
- Toisaalta meidän musiikkimme on erilaisempaa, eli siinä on jokaiselle jotakin. Väliin sitä kyllä miettii kun tulee näitä XL vitosia, että pitäisiköhän meidänkin yksinkertaistaa soittoamme takaisin kolmen soinnun sahaukseen, Kimmo miettii.
Nuorten Vihaisten Miesten seuraava askel on bändille kuin bändille elintärkeän levytyssopimuksen metsästäminen; tähän saakka julkaistut kolme tallennetta kun ovat omakustanteita.
Se päivä tuskin on kovin kaukana, sillä esimerkiksi kaukana musiikin valtavirrasta musisoiva Apulanta myi juuri kultaa.


Takaisin haastatteluvalikkoon !