uutiset

Noora Tommila ja Nuoret Vihaiset Miehet Kahdestaan poppiksen lumoissa! (16.05.2016)

Noora Tommila (mm. Eleanoora Rosenholm, Lowlife Philosophers) vierailee perjantaina 20.5.2016 ilmestyvällä Nuoret Vihaiset Miehet -yhtyeen "Kahdestaan" -singlellä.

 

"Kahdestaan" on toinen singlelohkaisu Nuoret Vihaiset Miehet -yhtyeen loppuvuodesta 2016 ilmestyvältä levyltä. Edellisen pitkäsoittonsa bändi julkaisi 15 vuotta sitten, vuonna 2001. Tuleva levy onkin eräänlainen alkuperäisjäsenten comeback-levy.

 

”Kahdestaan” biisillä Nuoret Vihaiset Miehet esittelee tulevan levynsä ”popimpaa” puolta. Biisin soundimaailmassa seikkaillaan vahvasti toinen jalka vanhassa kunnon porirockissa ja siinä kuuluvat vahvasti myös bändin musiikilliset juuret aina 80 -luvun syntikkapopista tuoreempaan punkpoppikseen. Noora Tommilan eteerinen ja kaunis lauluääni kaivoi selkeästi esiin Nuoret Vihaiset Miehet-yhtyeen punkpoppareiden herkemmän puolen.

 


Nuoret Vihaiset Miehet soittaa tänäkin vuonna vuoden ainoan keikkansa perinteisesti Pori On The Rocks -tapahtumassa 27.5. Porissa, Cafe Jazzissa.